20120602

tässä iässä

Nuorempana sitä mennä viiletti, tapasi ihmisiä, ihastui ja rakastui päätä pahkaa. Koki suuria tunteita, kuohujen vuoristorataa. Riiteli ja rakasti raivoisasti. Tutustui tyyppeihin, hengaili hauskassa seurassa, verkostoituminen toi mieleen lähinnä tylsät pukumieslounaat, excel-taulukot, aikuisuuden valkotaulutussit, kaaviot ja käppyrät. Liikeneuvottelut ja kylmät, kalseat kokoustilat. Sitä uskoi myös sellaiseen pysyvyyteen joka ei ole koskaan realistista ollutkaan.

Vasta vanhempana on yhtäkkiä tajunnut suhteiden merkityksen. Sen miten pieni maailma on ja kuinka tärkeitä ne oikeat ihmiset ovat. Olen vuosikausia laajasta tuttava- ja asiakaspiiristä huolimatta ollut todella tarkka siitä ketkä pääsevät oikeasti lähelle. Kenelle kerrotaan ne rehelliset tuntemukset, aidosti isot asiat. Kenelle soitetaan iloissa ja suruissa ja kuka kutsutaan meille kotiin. Niitä ihmisiä on loppujen lopuksi vain muutamia ja he kaikki ovat kulkeneet jo vuosia kanssani yhtä matkaa. Ilman heitä elämässäni olisi suuri aukko.

Vaikka verkostoitumisen idea alkoikin valjeta minulle vasta myöhemmin, olen toisaalta myös ajatellut, että niitä pysyviä, pitkäaikaisia ihmissuhteita tuskin löytyy enää lisää. Harvat ja valitut ovat käytännössä olleet aina siinä eikä uusille ole aikaa eikä tilaa. Tai vaikka olisi, ei niitä löydy enää. Ei hyvänpäiväntutuista tule rakkaista rakkaimpia eikä asiakkaista ystäviä enää tässä iässä. Sitä on nirsompi, kiireisempi ja kyynisempi.

Elämä on kuitenkin yllättänyt jälleen kerran ja marssittanut minun maailmaani muutaman ihmisen ihan hiljattain. Sellaisen jotka ovat ihan vaivihkaa rytistelleet läpi kaikista suojamuureista ja asettuneet osaksi elämääni aivan luontevasti. Olen hämmentynyt siitä kuinka suurta sielujen sympatiaa voi yhtäkkiä tuntea käytännössä vierasta ihmistä kohtaan ja kuinka paljon yhteistä menneisyyttäkin voi olla vaikka tapaisi tilitoimiston portaikossa torstai-iltapäivänä tai mustalla sohvalla Siivouskaupassa.

On ihan uskomatonta, että vielä tässä iässä voi solmia tällaisia suhteita. Tavata ihmisiä joiden kanssa henkilökohtaistenkin muistojen jakaminen tuntuu täysin itsestäänselvältä samantien ja joiden kanssa ei tarvitse harkita joka tavua ja lausetta ennen niiden lausumista. Ihmisiä jotka aidosti välittävät ja joiden seurassa olen itsekin parhaimmillani yrittämättä. Joiden kanssa tuntuu siltä, että olisimme tunteneet jo vuosikausia.

Tässä iässä sitä myös osaa arvostaa ihan eri tavalla. Kunnioittaa, halata ujostelematta, kuunnella ja tukea, kannustaa, ihailla ja innostua. Sitä tietää jo miten harvinaista se kaikki on yhdenkin ihmisen kanssa. Saati, että niitä ihmisiä on monta. Jotain olen varmasti joskus tehnyt oikein kun näin mahtavia persoonia olen saanut elämääni rikastuttamaan. Kiitos teille jokaiselle, kliseisesti ja ärsyttävän salamyhkäisesti nyt on pakko todeta, että te kyllä itse tiedätte kenestä minä puhun.


1 kommentti:

  1. Hauska yhteensattuma. Bloggasin samasta aiheesta juuri hetki sitten :-)

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!